Mikä on PKN?
Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret ry on helsinkiläinen kulttuurityötä tekevä yhdistys, johon kuuluu noin 120 jäsentä. Jäsenistöstämme valtaosa koostuu alle 16-vuotiaista, joten toimintamme kohdentuu vahvasti lapsiin ja nuoriin.
PKN toimii vapaaehtoisvoimin. Ohjaajamme ja luottamushenkilömme tekevät viikottaista lapsi- ja nuorisotyötä rakkaudesta lajiin. Kansantanssi on ollut olennainen osa elämäämme pienestä pitäen, ja kansantanssin kautta olemme saaneet elinikäisiä ystävyyssuhteita. Lajin parissa kasvetaan yhdessä ystävien kanssa aikuisiksi.
Perinne merkitsee meille ominta rikkautta ja haluammekin toiminnassamme kunnioittaa suomalaista kansanperinnettä. Karjalaisuus ja karjalainen kulttuuri on toimintamme lähtökohtana.
Ei kuitenkaan tarvitse olla lähtöjään karjalainen nauttiakseen tanssista, laulusta ja perinnetoiminnastamme! Tuunaamme perinnettä leikkimieliseen muotoon kaikkia kiinnostavaksi: kyykkää opitaan perinneolympialaisissa, kansallispukujen tuntemusta muotinäytöksessä ja Kalevalan tarinaa missikisoissa. Tavoitteenamme onkin paitsi välittää harrastajillemme karjalaista kulttuuria myös ylläpitää ja kehittää sitä edelleen. Perinteet on mielestämme tarkoitettu ajassa eläviksi.
PKN:n toimintaa rahoitetaan Helsingin kaupungin yleisavustuksella sekä harrastajien maksamilla lukukausimaksuilla. Myös talkootyöllä on merkittävä osuus toiminnan pyörimisessä.
PKN kuuluu jäsenenä mm.Karjalaiseen Nuorisoliittoon, Karjalan Liittoon ja Suomen Kansantanssinystäviin.