Rivakka on nimensä mukainen terhakka ryhmä, joka on useasti palkittu hienoista ohjelmistaan, tanssitaidostaan ja ryhmähengestään. Askelikot sujuvat jenkasta polkkaan ja vauhdikkaat karjalaiset tanssit ovat tanssijoiden mieleen. Ryhmään mahtuu mukaan uusia tanssijoita, joilla on intoa oppia uutta ja tutustua kansantanssin vauhdikkaaseen maailmaan.
Karjalaisen Nuorisoliiton luokituksissa saavutettu vuosina 2004-2008 kolme mestaruusluokkaa ja kaksi valioluokkaa. Ryhmä on valittu Karjalaisen Nuorisoliiton vuoden 2001 ryhmäksi sekä esiintymään useampana vuonna luokitusten pääjuhlassa. Tänä syksynä ryhmää alusta alkaen ohjannut ja vuoden ohjaajanakin palkittu Virpi Yiannakou jättää ohjaamishommat ja remmiin astuu Pitkon ohjaaja Rami Meling.
Ohjaaja Rami Meling
Säestäjä Niina Tenhio