Seuran toiminnasta
 Tanssiryhmät
 Harjoitusaikataulu
 Johtokunta
 Galleria

 In English




 Ota yhteyttä:
 

Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret ry
 

PKN on vuonna 1966 perustettu kansantanssi, -musiikki ja -perinneyhdistys. Toimintamme keskittyy pääasiassa erilaisten ja eri-ikäisten tanssi- ja musiikkiryhmien ohjaamiseen. Tällä hetkellä meillä on kansantanssi-, laulu- ja kanteleryhmiä vuoden ikäisistä ylöspäin. Tarkempia tietoja löydät ryhmien omilta sivuilta.

Yleisesti ottaenhan kansantanssin suosio on taas ollut hieman nousujohteista,varsinkin uusi kansantanssi on nostanut päätään. Kansantanssikin on kokenut tietynlaisen murroksen ja sen saralla uskalletaan tehdä uutta perinteitä unohtamatta. Tärkeintä kuitenkin on muistaa tanssin sosiaalisuus ja se, että on kiva tulla reeneihin kavereita moikkaamaan ja viettämään aikaa yhdessä tanssien.

Seuramme kuuluu Karjalaiseen nuorisoliittoon, joka on jo yli 25 vuotta toiminut karjalaisen nuorisokulttuurin puolestapuhujana. Nuorisoliitto järjestää vuosittain valtakunnallisia tapahtumia, mm. kevätluokitukset ja kesäjuhlat, johon seuramme on aktiivisesti osallistunutkin. Karjalan liittoon seura kuuluu pääasiassa yli 29-vuotiaiden jäsentensä osalta. Lisää tietoa taustajärjestöistä löydät liittojen omilta sivuilta.

www.karjalainennuorisoliitto.fi
www.karjalanliitto.fi

Seuramme ryhmät esiintyvät vuosittain lukuisissa tapahtumissa ja meiltä löytyy ohjelmaa lapsille, aikuisille, ulkomaalaisille, ihan kaikille. Jos haluat juhlistaa tapahtumaasi riehakkaalla tai arvokkaalla esityksellä, niin ota yhteyttä.