|
Pitko perustettiin tammikuussa 1997. PKN:ssä ei ollut toiminut aikuisryhmää muutamaan vuoteen
ja lapsi- ja nuorisoryhmistä ulos kasvaneet jälkiteinit halusivat jatkaa taas
harrastusta. Kokoon kasattiin vanhoja Anun lemmikkejä ja Väkkäräläisiä
ja heidän mukanaan tuli poika- ja tyttöystäviä, aviomiehiä
ja -vaimoja sekä opiskelukavereita. Näin saatiin uusi iskuryhmä kokoon.
Aluksi ryhmän tavoite oli pääasiassa hauskanpito tanssin merkeissä, mutta pian alkoi veri vetää esiintymisiin ja luokituksiin ja niinpä tavoitteetkin ovat kasvaneet vuosien myötä. Ensimmäisiin luokituksiin piti keksiä nimikin ja kun Sini söi pullaa, niin nimeksi tuli Pitko. Siinä syvällinen selitys ryhmän nimelle. Nyt ryhmää ei muunnimiseksi voisi kuvitellakaan, sen verran itsensä näköinen Pitko on. Ensimmäiset ohjelmistot koostuivat perinteisistä tanhuista ja laululeikeistä, mutta tänä päivänä ohjelmistosta löytyy myös omia koreografioita sekä rankemmallakin kädella muokattua kansantanssia. Lähtökohtana on kuitenkin kunnioitus perinteeseen, eikä niinkään paljoa luoda "uutta kansantanssia", mieluumminkin tehdään "maustettua ja sävytettyä kansantanssia". |
|