|
Pitko tempaisi ja päätti tehdä loistavan ja opettavan kansantanssikalenterin vuodelle 2004. Kalenterista löytyy
kaksitoista termiä kansantanssin parista, jotka on esitetty kalenterissa sekä kuvin että sanoin.
Kansantanssia tunteville tutut asiat esitetään ehkä totutusta poikkeavalla tavalla ja toisaalta
niille, jotka eivät paljon tanhuista perusta, saattavat hekin löytää kansantanssista mielenkiintoisia
ja innostavia piirteitä. |
|
|
Tammikuu - ketjutanssi
Vanhinta tanssikerrostumaa Suomessa edustanee laulutanssi tai ketjutanssi. Se on keskiaikainen Ranskasta käsin kaikkialle Eurooppaan ja myös Skandinaviaan levinnyt tanssitapa, jossa kuljettiin ketjussa tai piirissä melko hitaasti liikkuen esilaulajan johdolla balladeja tai mm. kalevalamittaisia lauluja laulaen. |
|
Helmikuu - jenkkakahva
Jenkan kaltaisia tansseja on tanssittu eri puolilla maailmaa. Suomeen se saapui tiettävästi 1800-luvun lopulla, mutta nykyinen tanssin perusversio kehittyi 1900-luvun alussa. Askelikko jakaantuu kahteen osaan: suoraan etenevään ja pyörivään. Suoraan etenevässä osassa tanssitaan vierekkäin, pojan oikea käsi tytön jenkkakahvassa ja tytön vasen käsi pojan olkapäällä, pyörintäosassa vastakkain. Pyörintäosassa mennään ympäri kaksi täyttä kierrosta, joko myötä- tai vastapäivään. Tanssin perusmuodossa kaikki askeleet ovat kestoltaan samanpituiset. |
|
|
Maaliskuu - oikea käsi
Kansantanssi, josta on julkaistu 2 toisintoa, toinen Savosta ja toinen Keski-Suomesta. Levinneisyydeltään tanssi on lähinnä savolais-keskisuomalainen, jokin tieto on muistiinpantu myös Etelä-Karjalasta. |
|
Huhtikuu - parinvaihto
Useassa tanssissa esiintyvä vuoro, jossa mennään pareittain vastuu peukaloristiotteessa, uudelleen 4 askelta vastakkain, jolloin poika tarttuu peukaloristiotteella vastakkaiseen tyttöön kääntyen vasempaan ja kaartaa vastapäivään omalle paikalleen. |
|
|
Toukokuu - martin vappu
Martin vappu – sekä tanssi, sävelmä että laulu – tunnetaan ympäri Suomea vähäisin vaihteluin. Se on ehkä laajimmin levinnyt suomalainen tanhu. Samaa tanssia tanssitaan paikoin myös Servin Maijan nimellä. |
|
Kesäkuu - sahaus
Vuoro Repolan katrillista, jossa alapuolen parit juoksevat tanssiotteessa 4 askeleella yläpuolen parien eteen, perääntyvät 4, uudelleen 4 askelta vastakkaisparien eteen, jossa otetaan ulommat kädet käsiin (sisempien ote säilyy). Kuvio liikkuu 4 askelta keskelle, 4 takaisin yläpuolelle ja 4 keskelle. Vastakkaisparit muodostavat piiriotteisen piirin, joka liikkuu 8 askelta myötä- ja vastapäivään, käännyttäessä ensimmäisellä askeleella taputus. Läpikäyden paikanvaihto vieraille paikoille ja kaarros vastapäivään, läpikäynti takaisin, paripyörintää tanssiotteessa myötäpäivään. |
|
|
Heinäkuu - hanuri
eli käsiharmonikka tuli Suomeen 1880-luvulla Pietarin kautta Karjalaan laukkukauppiaiden ja sotilaiden mukana. Hanuria kutsuttiin myös taljankkaksi ja sirmakaksi, joskus halveksivasti pirunkeuhkoiksi. Hanuri herätti aikoinaan paljon vastustusta kantelemusiikin ihailijoiden korvissa. Hanurisoittoa pidettiin pinnallisena renkutuksena, mutta nuoriso tykkäsi tanssia hanurin säestyksellä. Nykyään hanuri on yleisimpiä kansantanssin säestyssoittimia. |
|
Elokuu - hyllytys
Hyllytys - askelikko jakautuu neljään osaan seuraavasti: Vasen jalka astuu askeleen eteenpäin, oikea jalka siirtyy vasemman viereen samalla nousu varpaille, laskeutuminen alas, tauko. Seuraava askelikko aloitetaan oikealla jalalla jne. Pojan aloittaessa vasemmalla, tyttö alkaa oikealla. Askelikolla voidaan liikkua eteen- tai taaksepäin, pyöriä myötä- tai vastapäivään. Yksi askelikko 2/4-tahtia kohti. |
|
|
Syyskuu - kädet ristissä rinnalla
Ote, jossa käsivarret ristissä rinnalla, kohotettuina hiukan erilleen vartalosta. |
|
Lokakuu - vastuu
Vastakkaisparit kulkevat käsi kädessä 3 askelta vastakkain alkaen ulkojalalla, 4. askeleella tuodaan sisäjalka ulkojalan viereen. Ensimmäisellä askeleella kumarretaan paritoverille, neljännellä vastakkaiselle. Tämän jälkeen peräännytään samoin alkuperäisille paikoille alkaen ulkojalalla. Kolmikko aloittaa vastuun ja perääntymisen vasemmalla jalalla. Ellei toisin mainita, suoritetaan vastuu kävelyaskelin. |
|
|
Marraskuu - poikien näyttö
Vuoro, jossa poika vie tytön vastakkaisen parin eteen, pyörii siellä hänen kanssaan ja palaa omalle paikalleen. Vuorosta on useita erilaisia versioita. |
|
Joulukuu - ranneote
Ote, jossa tanssijat kääntyneinä myötäpäivään (vastapäivään), oikea (vasen) käsivarsi ojennettuna kuvion keskustaan, ote edessä olevan ranteesta yläpuolelta. |
|