|
Ohjaaja, koreografi Rami Meling |
|
|
Säestäjä, muusikko Pauliina Lerche |
||
|
Pitkon ohjaajana ja koreografina toimii Rami Meling. Hän on PKN:n kasvatteja, tanssinut koko pienen ikänsä, suorittanut KTNL:n kansantanssiohjaajakoulutuksen sekä ohjannut lapsiryhmiä Keravan kansantanssinuorissa. Ohjaajaura tosin alkoi jo 13-vuotiaana PKN:n aikuisten alkeisryhmän vetäjänä. Tanssijana hän on ollut mukana PKN:n eri ryhmien lisäksi Keravan kansantanssijoissa, Vantaan Karjalaseurassa ja Sorokoskassa. Tanssilajeista on tullut kokeiltua myös square dancea, jazztanssia ja lattareita. Hän toimii myös Karjalaisen nuorisoliiton kansantanssityöryhmässä sekä PKN:n johtokunnassa ja tarpeen tullen vaikka sanoittaa biisejä, jos ei sopivia lauluja ohjelmistoon muuten löydy. Ohjelmistoissaan Rami haluaa rikkoa rajoja ja kokeilla uutta, mutta säilyttäen perinteen vahvana taustalla. "Haluan tehdä tansseja, joita on mukava tanssia ja katsoa, tarpeeksi haastetta tanssijoille ja tarpeeksi viihdykettä yleisölle. Vanhoista tutuistakin tansseista saa paljon irti, kun niille antaa vähän lisää potkua." Pitkon säestäjänä toimii nuori alan ammattilainen Pauliina Lerche eli Pauski. Pauski ei ainoastaan säestä, vaan säveltää, sanoittaa ja sovittaa kappaleita Pitkolle. Pauskille ei tarvitse monin sanoin ilmaista mitä haluaa, kun jo sävelet alkavat tulvia hänen päähän. Pauski on Rääkkylän kasvatteja, ollut mukana alkuperäisessä Värttinässä, soittaa ja laulaa mm. Mimmeissä ja Burlakoissa, sekä julkaissut oman soololevyn "Katrilli" kesällä 2002. Lisää Pauskista löydät hänen kotisivuiltaan www.pauliinalerche.com. |
||